Ei mitaan suurta hirveytta, mutta kaikkea pienta kurjaa, joka teki loppuviikosta kaikenkaikkiaan vahan tyhman.

Koko viikon toissa oli kaamea kiire ja stressi ja hoppu. Lisaksi koiranperkeleet ovat haukkuneet melkein joka yo villisti ja pitaneet meita hereilla ihan epareilusti.

Tiistaina putosin ulkoportaalta ja satutin kantapaani tosi kipeasti. En kyennyt osallistumaan fudisharkkoihin ja sekos otti paahan.

Keskiviikkona sain jalkapallon ihan taysia pain plasia. Innostunut, mutta ei niin taitava uusi pelaaja potki palloa kylla ponnekaasti, mutta suuntaamisessa oli viela vahan ongelmia. Torstaina nenaan sattui ja paata sarki.

Torstaina poliisi pysaytti (taas), kun ei ole yhta tarraa, jota ei tarvita, kun on CD-kyltit. Mun CD-kyltit on edelleen vaiheessa - jo kymmenetta kuukautta.

Torstai ja perjantai kuluivat opetusministerion kanssa yhteistyossa jarjestetyssa tapaamisessa. Onnistuin munaamaan itseni ihan totaalisesti lahettamalla yhdelle ministerion pomolle viestin, joka oli tarkoitettu kollegalle. Vapaasti suomennettuna se meni jotenkin nain: "Voi perse - Mr. Kalanda kertoikin nyt, ettei voi jada tahan tapamiseen kuin hetkeksi toisen kokouksen takia ja etta MINA joudun vetamaan koko jutun. Paikalla ei ole ketaan isoista yhteistyokumppaneista ja olen varma, etta koko homma on ihan pannukakku". Huomasin mokan vasta joidenkin tuntien paasta ja teeskentelin kaksi paivaa, ettei mitaan ollut tapahtunut.

Lauantaina meidan piti saada uudet kalusteet, jotka ostettiin jo joulukuussa hollantilaiselta perheelta. Eniten odotin uuden superlevean sangyn ja siihen sopivien joustinpatjojen saamista (nukkukaapa itse talla ruumiinrakenteella 6 tuuman huonolaatuisella vaahtomuovipatjalla 10 kuukautta niin katsotaan sitten, miten suu pannaan). Kuorma-auto oli paikalla ajoissa ja kaikki meni huippuhienosti - siihen saakka kunnes sanky piti viimeisena huonekaluna siirtaa meidan paassamme sisaan. Eteisen holmo kaariovi oli liian matala, mutta siina vaiheessa olin viela toiveikas. Miehet raahasivat umpipuuta olevan sairaan painavan sangyn takapihalle ja saivat sen terassin ovista sisaan. Sitten alkoivatkin hankaluudet. Ensinakin sanky painoi niin paljon, ettei sita oikein saanut pystyasennossa kunnolla kannettua. Niinpa aijat raahasivat sita ja aiheuttivat tietty karmeita naarmuja niin sankyyn kuin lattiaankin. Kaikkein suurin takaisku oli kuitenkin se, etta sanky oli joka suuntaan niin korkea (siis pystyssa), ettei se samari soikoon mahtunut meidan 195 cm ovista. Siippa yritti jopa purkaa sita osiin, mutta se oli niin tukevaa tekoa, ettei laita irronnutkaan tosta vaan. Yli tunti sita pahkailtiin joka pain ja lopulta oli pakko tunnustaa tappio ja roudata koko komeus autotalliin.

Ei auttanut, etta meilla oli uudet mukavat joustinpatjat ja uusi pesukone. Sangyn uupuminen oli se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selkarangan. En yleensa jaksa hirveasti surra tallaisia asioita, kun ei siita ole mitaan hyotya. Talla kertaa kuitenkin oli ihan murheen murtama ja toipumisessa meni puoli paivaa. Samaan syssyyn taisi tulla purettua niin vasymys kuin stressikin, mutta silti olin aika yllattynyt voimakkaasta reaktiosta.