Mitä Afrikkaa tää tälläinen on??? Luulin saavani toinen toistaan eksoottisempia hedelmiä päivittäin, mutta arvatkaapa, mitkä on täällä tällä hetkeillä yleisimmin myydyt hedelmät?! Niin just, omena ja banaani. En paljoa jaksa innostua. Guavaa sain sentään eilen aamiaisella ja papaijaakin (mutta siitä meni hohto Boliviassa asuessani pahasti).

Sen sijaan tropiikin rentoja aikatauluja toteutin tänään todella taitavasti. Ruokatunti olisi oikeatsi tunnin, minä vietin sitä kaksi. Syy ei ollut oma, osastomme toinen maitonaama (meitä on siis muitakin, ilmeisesti joku vajaa kymmenen, olivat vaan poissa tiistaina) pyysi mua lounaalle kanssaan ja näytti samalla Lilongwen "Old Townin" eli sen perinteisemmän afrikkalaisen puolen kaupungista. Oli ihan eksoottista. Joskaan ei niin mielettömän erilaista kun Bolivian köyhemmillä alueilla. Hirveästi ihmisiä ja tori näytti kiinnsotavalta!

Paluumatkalla käytiin moikkaamassa yhtä Unicefin hollantilaista työntekijää, joka oli lauantaina pahassa autokolarissa ja lähtee huomenna Johannesburgiin erikoisläkärille. Aika huono mäihä, se eukko on ollut täällä pari kuukautta... Liikenne on kieltämättä aika pelottavaa, jengi ajaa ihan miten sattuu - yleensä keskellä tietä ja kuulema aina illalla kännissä. Ei hyvä. Oikeasti kyllä mietityttää vähän, kannattaako mun ajaa itse ollenkaan vai pitäiskö palkata kuski. Katselin kyllä supermarketin seinältä autoja tänään. Niitä lähtee ihan halvallakin, jollain 7000 $ saa ihan kelpo kiesin, siis maasturin, jolla ajettu alle 100 000 km. Toisaalta saisin kuulema tilata Japanista verovapaan auton, olishan sekin ihan päheetä. Kai.