Kommenttilaatikosa kyseltiin, mitä mies aikoo tehdä Malawissa. Jaa-a. Hyvä kysymys.

Toiveena olisi, että yksi Lilongwen muutamasta kansainvälisestä koulusta ottaisi hänet töihin. Mies on ammatiltaam luokanopettaja ja hänestä oltiin kiinnostuneita koululla, mutta ensimmäisen yhteydenoton jälkeen ei ole kuulunut mitään (vaikka lupasivat palata asiaan...). Mietittiin just, pitäisikö sinne meilata uudemman kerran, jotta epätietoisuus vähän hälvenisi. Jotain mielekästä tekemistä miehelle on pakko löytää, kolmea vuotta ei kukaan taida jaksaa pelata golffia ja kokata vaimolle. Opettajana on kuulema ihan realistista elätellä toiveita oikein palkkatyöstä, mutta jos sellaista ei heru, vapaaehtoistyötä piisaa aina. Jos siis sellainen kiinnostaa... (miestä ei ehkä niin hirmuisesti)

On tosi hermostuttavaa, kun kaikkia meilejä pitää odottaa viikkoja. Yritän hokea itselleni, että maltti on valttia. Paikan päällä aikaansaamattomuus alkaa ärsyttää varmaan vielä pahemmin, joten siihen on vaan pakko yrittää tottua. Silti ketuttaa, kun mikään ei etene ja kaikki kestää.