Ainakin makuuhuoneessa, kylpparissa ja keittiossa pienia murkkuja on tsiljardeittain. Ennen sadekautta ei ollut, nyt ne ovat kompineet jostain koloistaan. Eipa niista nyt niin hirveasti haittaa ole, joskin on vahan ikavaa, etta pukeutuessa niita menee vaatteiden alle ja ne hipsivat kutittaville alueille (kuten selkaan) yleensa just kun olen ratissa. En tieda jaksaako niita vastaa taistella mitenkaan - tosin huomasin eilen, etta ripotelemalla tosi luontoystavallisesti Vimia niiden reitille, ne eivat ainakaan siita enaa kulje. Ehka siis vuoraan keittioni myrkylla.

Muuten on oikeastaan ihan kivaa olla taalla taas. Tosin toissa se kollega, jota paikkasin syys-joulukuussa kuvittelee yha, etta aion tehda kaikki sen tyot. Se on jo alkanut vinkumaan, kuinka hirveasti silla on toita (NOT) ja kuinka se ei kesta. Yritan pakoilla sita parhaani mukaan, mutta ehka mun kohta taytyy vastata sen puheluihin. Ihan kun tassa ei olis omiakin toita tehtavana. Musta tuli vuoden alusta meidan osaston emergency-vastaava ja nayttaa silta, etta kohta joudun toimimaan. Taalla on satanut melkoisesti ja kohta todennakoisesti tulvii. Niinpa olen mm. koittanut tsekata, onko meilla tarpeeksi telttoja valiaikaisiksi kouluiksi ja yrittanyt selvitella, miten sitten toimitaan, jos tulvii. Edellinen emergency-vastaava nimittain lopetti tyot joulukuun alussa eika oikeastaan briiffannnut meista ketaan kunnolla. Upeaa.