Luulin jo, etta pahimmasta sateesta paastiin. Viikonlopusta lahtien on kuitenkin satanut joka paiva iltapaivasta myohaan yohon kuin saavista kaatamalla. Meilla ei ole huolia, kun satumme asumaan talossa, jonka katto ei monista muista paikallisista vuokrataloista poiketen vuoda. Tokihan rankkasade yhdistettyna kolmen tunnin sahkokatkokseen aiheuttaa ehka pienta jupinaa, mutta se on kuitenkin aika pienta.

Sen sijaan vaikkapa vartijoilla on vahemman miellyttavat olot. Vartijoilla on siis vain pieni koppi portilla. Ostimme heille teltan, joka suojaa auringolta ja vahan sateeltakin. Siita ei kuitenkaan ole paljoa apua, kun taivaalta tulee litroittain vetta niskaan. Lisaksi koppi kuulema vuotaa katon saumoista. Taman he saivat kakistettua perati nyt - kun sadekautta on kestanyt jo hyvan tovin...

Etelassa kaikki on kuulema mutaa. Aamupivan aurinko on liian lyhytaikaista ehtiaksen kuivattamaan maan, joten kylissa ja markeiteilla tarvotaan mudassa puoleen saareen. Vesistot ovat mutaisia ja siina mutavedessa pestaan niin pyykit kuin hiuksetkin. Sadot ovat etelassa kuulema hataa karsimassa, mutta jos taa sade tasta vaikka kohta loppuisi, siellakin selvittaisiin melko pienilla vahingoilla. Vahan jannittaa, miten tassa nyt kay, silla normaalisti sateet olisivat jo hiipumaan pain. Tosin tana vuonna Lilongwen alueella sateet alkoivatkin niin myohaan, ettei niiden loppumista kai kannata odottaa enenn maalis/huhtikuuta.