Onnistuin olemaan koko viikonlopun Zen. Eli onnistuin olemaan tekematta oikeastaan yhtaan mitaan ja olemaan hermostumatta siita patkaakaan. Lisaksi rauhoittelin tekstiviestitse kahta tahoa, jotka olivat totaalisen fed up Lilongwen onnettomaan vapaa-ajan tarjontaan.

Helppoahan mun oli vaan istua mollottaa. Perjantaina alkanut pieni lampo ja iltaisin kunnolliseksi noussut kuume takasivat sen, ettei mieli tehnyt riehua hirveasti (vaikka yhtaan mitaan muita oireita mistaan ei ollut). Viikonloppuna (aina iltapaivasta myohaan iltaan) satoi myos kaatamalla, joten senkin vuoksi oli helppoa istua mukavasti sohvalla ja tuijotella ulos sateeseen.

Vaan kylla kaikki mut tuntevat ihmettelisivat kun nakisivat. Ei mitaan tekemista ja taa on silti ihan rauhallinen. Niin se maailma muuttaa...