Otin kanssasisaren vinkista vaarin; kokenut kollega oli hanta neuvonut, etta kodinpitaa olla kuosissa ja laitettu, muuten valiaikaisuuden tunteesta ei paase koskaan eroon ja viihtyminen on paljon heikompaa. Niinpa minakin otin harkaa sarvista, vaikken ikina ole minaan sisustusihmeena kunnostautunutkaan.

Viime viikon lauantaina kavin pahkailemassa kangaskaupassa. Inkkareiden kangaskaupat ovat melko hyvin varustettuja, etenkin kaikenlaisia sifonki- ja paljettikankaita ja upeita paljettikoristeita ( = upeita vaikkapa luistelupukuun) loytyisi pilvin pimein. Luonnonmateriaaleja ei hirveasti nay ja jos nakyykin, hinnat ovat pilvissa. Kaupan malawilaiset tyontekijat ovat erittain mukavia ja palvelualttiita, toisin kuin se nyrpea inkkariamma kassalla. Mukava myyja loysi valittomasti sen varista verhokangasta, mita ehka olin olkkariin ja ruokailuhuoneeseen ajatellut, samoin kun makkarin verhoihin tarkoitettua vuorta.

Sunnuntaina siipan ollessa punttisalilla riehuin kotona hullun lailla. Ostettiin Sambiasta paasiaisena melkoinen maara kaikkia tekstiileita, jotka lojuivat tyhjan panttina matkalaukussa. Koska mitaan kehyksia tai muita on vaikeaa hankkia, naulailin niita kiviseinanauloilla seinille. Tein myos hieman kasitoita, koristetyynyja kun taalta on erittain vaikeaa loytaa. Niinpa leikkelin yhden oikean tyynymme kahtia ja napsakasti ompelin siita kaksi sisustusmakkaraa...

Verhojen teettaminen sujui erinomaisen vauhdikkaasti, edullisesti ja kaikin puolin kivutta. Maanantaina kankaat sisaan, keskiviikkona laadukksti tehdyt verhot ulos. Suzie oli ymmartanyt taas ihanasti puolesta vinkista ja oli ripustellut omatoimisesti verhot oikeisiin ikkunoihin saman paivan aikana. En vaita, etta meilla vielakaan olisi sisustuslehdesta oetttua, mutta ehdottomasti sisalla nayttaa vahemman kaljulta ja kolkolta. Suorastaan ehka jopa kotoisalta!