Ristiäisiä vietettiin tänään reilulla 61 hengen porukalla - sylivauvat mukaan lukien. Muuten mulla ei olisi niin tarkkaa käsitystä ihmispaljoudesta, mutta kun kalaasit olivat seurakuntasalissa, piti seurakunnan kirjoihin sit saada juuri oikea luku osallistujista. Toisaalta - kun ei ikinä juhlittu häitä, niin oli mukavaa kutsua vähän laajemmaltikin porukkaa juhlistamaan edes meidän Tirppaa. Oli kyllä omasta mielestä oikein viihtyisää, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja lukuisat lapsivieraat pitivät huolen siitä, että vauhtia riitti.

Nimen valinta oli yllättävän kinkkistä. Haluttiin jotain yksinkertaista, mun mielestä mielellään vielä jotain perinteistä. Mielummin kuitenkin vähän jotain harvinaisempaa kuin top-10 nimiä (ikävä kyllä sillä listalla on oikeasti monta tosi hyvää nimeä...) eikä sitä saanut olla lähipiirissä käytössä. Etunimeksi haluttiin kaksitavuinen, perään jotain ainakin kirjotusasultaan pidempää. Lisäksi sen piti sopia ulkomailla ihmisten suuhun (siksi mm. Lyyli ei passannut, vaikka musta se olis ollut mahtava). Kokonimen alkukirjaimista ei myöskään saanut tulla mitään hölmöä. Loppupeleissä valintaan vaikutti vielä se, miten se kaunolla kirjoitetaan... Nimi Ilse hylättiin siksi, että siinä nyky-kaunolla kirjoitettaessa ei voi sitoa yhtään kirjainta toiseen.  

Kaikista reunaehdoista huolimatta hyvä nimilitania saatiin kasaan ja nyt meidän neidillä on omasta mielestä tietty ihan todella huippuhyvä nimi!