Yksi kavereistamme adoptoi 2,5 vuotta sitten tyttärensä täältä Malawista. Kaveri on koittanut pitää säännöllistä yhteyttä tytön biologisiin sisaruksiin käymällä tytön kotikylässä, tekemällä yhteisiä retkiä sisarusten kanssa ja joskus ottamalla heitä luoksensa kylään. Eräällä kerralla tytön isosiskon ollessa täällä kaveri kuuli lapsensa biologisen pikkusiskon (1,5 v) kohtalosta. Tytöillä on sama äiti ja eri isä. Äiti oli pahoinpidellyt (tätäkin) lasta, pahimmillaan piessyt pienen Esterin tajuttomaksi. Hän oli myös uhannut heittää lapsen tuleen, jolloin sukulaiset olivat ottaneet lapsen huostaansa. Äidin talo kylässä oli romahtanut ja hän oli hylännyt kylä, elättää itsensä tällä hetkellä kiertolaisena kerjäämällä.  

Kun kaverimme sai Esterin kohtalon selville, hän matkusti lapsen kotikylään ja kutsui lapsen ja tädin, jonka luona hän asui luoksensa saamaan kunnollista hoitoa. Kaupungissa tyttö vietiin lääkäriin, diagnoosina vakava aliravitsemus (1,5 v iässä 7,2 kg) ja siitä johtuva heikkous, lapsi kykenee hädin tuskin  istumaan omin voimin. Lisäksi tytöllä oli krooninen ripuli sekä tädin mukaan jatkuva flunssa. Tädin perheeseen kuuluivat Esterin lisäksi tädin omat 6 lasta, perheellä ei ole säännöllisiä tuloja, joten kaikkien lasten ravitsemus oli retuperällä. Viikon hoitokuurien jälkeen lapsi ja täti vietiin takaisin kyläänsä mukanaan runsaasti ruokaa, saippuaa ja ohjeet Esterin hoitoon.

Kaveriamme jäi kuitenkin vaivaamaan Esterin kohtalo. Täti oli selkeästi ilmaissut, että lapsi on suuri taakka hänen perheelleen ja orpokoti näytti olevan tämänkin lapsen kohtalo. Koska tyttö oli niin huonossa kunnossa ja kylässä saatava hoito on rajoitettua, alkoi kaverimme seurata tytön tilaa. Jossain vaiheessa keskustelut lapsen sukulaisen kanssa olivat edistyneet siihen pisteeseen, että ajatus adoptiosta oli heitetty ilmaan. Kaverimme oli alkanut ottaa selvää Norjan viranomaisilta mahdollisuuksistaan adpotoida Ester. Pitkien neuvotteluiden Malawin sosiaaliviranomaisten kanssa molempien maiden viranomaiset puolsivat ajatusta ainakin laillisesta huoltajuudesta ja paperisodan jälkeen kaverimme si hakea lapsen luokseen.

Tyttö oli entistä heikommassa kunnossa ja ensi töikseen kaverimme vei Esterin lääkäriin. Aliravitsemuksen lisäksi lapsella oli neljän plussa malaria - ts. tauti oli siinä pisteessä, että ilman hoitoa aliravittu pikkulapsi olisi helposti voinut kuolla. Lisäksi tällä kerralla havaittiin  sisäistä vernevuotoa, jonka syyta lääkärit eivät vielä tiedä. Nyt Ester on ollut uudessa kodissa viikon. Kävin tervehtimässä perhettä viime viikonloppuna ja tänään tapasimme heidät jälleen. Lapsi oli viikossa voimistunut silminnähden, mutta vielä on rassukalla matkaa tervehtymiseen, vaikka malaria on sentään jo selätetty.

Kun ensimmäistä kertaa kuulin kaverini puhuvan toisen lapsen, tyttärensä biologisen siskon, huoltajuudesta ja myöhemmin adoptiosta, vastustin ajatusta, sillä kuulin oikeastaan vain sen, että lapsi on tätinsä hoidossa (ja olin sitä mieltä, että ehkä lapsen olisi tässä tapauskessa parempi olla sukulaistensa hoivissa). Kun sitten kuulin tarinan kokonaisuudessaan ja tapasin lapsen, tajusin, ettei Esterillä olisi ollut tulevaisuutta kylässä. Tällä tarinalla on onnellinen loppu. En väitä, etteikö elämä Malawissa voisi olla erittäin hyvää ja täysipainoista, mutta jälleen kerran on ihmeteltävä, että lähtökohdat elämään voivat olla niin kertakaikkisen epäreilut.