Paasin tanaan aamupaivalla vihdoinkin kentalle. Ihan vaan lyhyesti piipahtamaan Lilongwen alueelle, huomenna mennaan ehka taas. Yritan olla ottamatta mitaan stressia siita, mennaanko vaiko eiko, koska asiat saattaa muuttua yhtakkia (kun kyseessa on muiden tyomatka). Tietty olisi kiva pasta uudestaankin, jotta konkretisoitui jarjeston tyo edes vahan... Ja jotta olisi jotain tekemista. Vielakaan en voi kauheasti kehua ahkeruudellani. Vaan tekisin, jos jotain annettaisiin tehtavaksi.

Kentalle mentiin tietty isolla valkoisella jattimaasturilla. Mua aina vahan havettaa kayttaa niita, kun tuntuu niin perin huomiotaherattavilta, mutta Lilongwessa niita on itse asiassa niin paljon, etta asiaan tuskin kiinnitetaan juuri mitaan huomiota. Kuski kaytti reittia, jota olen ennen ajanut vain pimealla. En siis ollutkaan huomannut, etta tien varrella oli paljon huonekalutekijoiden pikku tonoja. Viela enemma olin arkuntekijoiden pikku tonoja. Edes joku siis hyotyy siita, etta kuolema on taalla arkipaivainen vieras.  

Koulutus alkoi joskus yhdeksan jalkeen. Paikalla oli suuri osa mukaan ilmoittautuneista 59 osallistujasta. Mukaan valui vaha vahalta lisaa ihmisia (suurin osa siis kuitenkin taysin saalliseen aikaan). Jossain vaiheessa muistiinpanjovihkot, jonka jokainen osallistuja sain, loppuivat kesken (niita oli tuotu 60). Koulutus keskeytettiin osallistujien laskennan ajaksi. Tuloksena oli 68 osallistujaa. Vatvomisen jalkeen ja minun ja tyokaverini myotavaikutuksella ylimaaraiset osallistujat (vaikka vaikeaa on sanoa, ketka olivat ylimaaraisia, silla opettajat olivat oikeista kouluista ja oikeiden luokka-asteiden opettajia) saivat jaada. Sen jalkeen ihmisia tuli yha lisaa, joten kun lahdimme klo 12 takaisin toimistolle, oli lukumaara jo 76.

Koulutuksen sisallossa ei ollut sinallaan mitaan erikoista. Hauska sen sijaan oli se tapa, jolla ryhmatoiden esittelyn yhteydessa jokainen ryhma sai ilmoittaa, minkalaiset aploodit he haluavat. Opin ainakin 5 uutta tapaa palkita esiintyja, nimet vaan tuppasivat unohtumaan. Ryhman saamiseksi tauolta sisaan vetaja aloitti jonkun laulun, jonka kaikki ilmeisesti osaavat. Sisalla valmiiksi olevat osallistujat yhtyivat siihen moniaanisesti ja ulkonaolijat saatiin sisalle. Aika napparaa sanoinsin mina!

Malawilaisessa koulussa opetusmenetelmana kaytetaan edelleen pitkalti opettajan puhetta (ja kirjoitusta), jota sitten kopioidaan. Asioiden yhtaaikainen toistaminen on ilmeisesti myos olennainen osa opetusta. Nytkin kouluttaja puhui ja avainkohdat toistettiin yhdessa. Valilla kehoituksesta ja valilla aivan spontaanisti. Se oli hassua, mua salaa vahan hihitytti se kuorolausunta.

Kaikenkaikkiaan oikein hyva kokemus. Tuli enemman sellianen olo, etta talla tyolla on ehka joku tarkoituskin. toistaiseksi se tarkoitus kun ei ole mulle niin selvasti nayttaytynyt!