Perjantain ja lauantain valisena yona puhelin soi 01.57. Yleensa painan tohon aikaan suoralta kadelta punaista luuria, mutta talla kertaa katsahdin puhelinta. Naytolla vilkkui "Rapid Response" (meilla on siis kotona ja pihalla ns. panic buttonit, joita painamalla haalyytys menee keskukseen ja sielta pitaisi tulla aina partio tsekkaamaan tilanne), joten katsoin parhaimmaksi vastata. Varsin kohtelias mies langan toisessa paassa ilmtoitti meidan talolta tulleen halyytyksen ja kysyi, onko kaikki ok. Pystyin tietty vastaamaan vain meidan osaltamme, mutta pyysin partiota tulemaan tsekkaamaan vartijat ja pihan.

Viisi minuttia puhelun jalkeen portille kurvasi partio. Jututettuaan vartijoita (toimin kuin paraskin kerrostalokyyla ja tsekkasin tilannetta ikkunasta, en todellakaan uskaltanut menna ulos) partio lahti tiehensa - kyseessa oli ilmeisesti puhdas vaara halyytys.

Vaan arvatka uskalsinko mina enaa nukkua?!?! Sydan loi viitta miljoonaa ja kuuntelin joka ikista rasahdusta ihan paranoidina. parjasin korvatulpilla loppuyon, mutta lauantai-iltana olin taas ihan paniikissa, kun jain yksin kotiin  siipan lahtiessa St. Patrick's Dayn illalliselle. Lukitsin kaikki ovet erittain tarkkaan, otin koirat meidan makuuhuoneeseen ja pistin korvatulpat korviin. Ja siita huolimatta herailin tunnin valein tarkistamaan, onko kaikki kunnossa. Ei oo city-tyton helppoa isossa talossa...