Viime viikon tyomatka oli kerrassaan mainio, vaikka tiettomilla teilla olikin aika raskasta ajella 12 tuntia erittain makisessa ja kivisessa maastossa.

Ensinakin Neno (Malawin uusin maakunta) oli todella kaunis paikka. Vuoristoa ja kukkulaa piisaa vaikka muille jakaa ja luonto on ihan mieletonta. Keski-Malawissa kulkiessa puita ei nay juurikaan ja luonto on lahes kokonaan valjastettu (maissin)viljelylle. Nenossa oli aivan mielettoman vehreaa ja ihanaa ja myos aika pirun kuuma. Joku voisi sanoa, etta maakunta on melko kehitymaton, mutta musta paikka oli jotenkin virkistavan turmeltumaton - etenkin sen virkamiehet. Ystavallisia kylla oltiin, mutta ei ylettoman vaativaisia.

Toiseksi matka auttoi taas kerran muistamaan, miksi ihmeessa olenkaan taalla. Jotenkin kummasti ymmarsin, etta tyostani voi sittenkin olla ihan oikeaa hyotya jollekin. Esimerkiksi sen koulun lapsille ja opettajille, jota avustamme tana vuonna kuudella luokkahuoneella ja vessoilla. Kas kun silla koululla ei ole talla hetkella yhtaan mitaan!!! On vain tyhja tila maissipellon laidassa, pari puuta suojana ja that's it. Koulu on kuitenkin toiminut jo vuodesta 2001 ja siella on 350 oppilasta ja kuusi opettajaa. Toimitiloinaan pellonvieri.  

Tyomatkalta palaaminenkin oli talla kertaa tavallista hehkeampaa. Ensimmaisen haapaivan kunniaksi siippa oli valmistanut illallisen, tarjosi skumppaa ja oli ostanut ruusujakin! Aika romantillista! Kun meilla ei muuten olla mitenkaan hirveasti romanttisuuteen taipuvaisia.