Siippa siita aina varottelee, etta uskon liian helposti kaikista ihmisista hyvaa. Ennen matkaan lahtoa tama oli aihe, josta kaikkein useimmin sain muistutuksia. Kun muutin taloon, siippa puhelimessa epaili Patrickin ja Suzien luotettavuutta ja mina toistelin, etta luotan niihin kylla taysin. Ja niinhan mina luotinkin. Rahaa ei koskaan kadonnut eika mitaan muutakaan, ei tarvinnut pitaa ruokakomeron ovea lukossa, kun heita ei tuntunut sen sisalto kiinnostavan.

Siksipa olenkin nyt niin alyttoman pettynyt. Joku, emme tieda kuka (=kumpi, tuskin vartija on sisalle asti rohjennut) on juonut siipan arvoviskipullosta ja pistanyt vetta tilalle. Minua itseani ei kiinnosta viski patkan vertaa eika menetetylla rahalla ole valia. Valia on menetetylla luottamuksella.

Jos emme voi luottaa heihin pikkuasioissa, miten voimme luottaa heihin isoissa asioissa. Talo on jaamassa tyhjillee kahdeksi viikoksi joulun aikaan, mista voimme olla varmoja, ettei sita tyhjenneta silla aikaa? Ovatko koirat enaa hengissa palatessamme?

Olen aika anteeksiantavainen luonne ja toivon (ja uskon), etta yhdella tiukalla puhuttelulla ja erottamisuhkauksella tyypit tajuaisivat, etta ei kannata riskeerata tyopaikkaa, kotia ja hyvia tyoantajia jonkun niinkin typeran kuin viskin vuoksi. Ahdistaa jo etukateen, olen koittanut miettia sanotavaani valmiiksi, mutta helppoa se ei tule olemaan. Mieli tekisi jattaa asia sikseen, mutta mikaan ei varmaan parane, jos ei siihen puututa!