Ihanainen auringonpaiste ei tunnetusti ole pelkastaan hyvasta. Sen olen minakin saanut tuta. Toistaiseksi onneksi vasta ulkonaollisesti, toivottavasti en ikina joudukaan karsimaan sairauksien muodossa. Auringossa joutuu olemaan valilla yllattavaissakin tilanteissa tai tahtomattaan pitkia aikoja. Aina ei tule suojauduttua ja usein kenttamatkoilta palatessani naama saattaakin punoittaa.

Ikava fakta on, etta korkealta taivaalta paistava aurinko saa aikaan aurinkoviikset. Ylahuuleni on ilmeisesti torrollaan jotenkin poikkeuksellisen paljon, silla en ole samaa ilmiota nahnyt oikeastaan kenellakaan muulla kuin toisella suomalaisella... Ylahuultani koristaa likaisenharmaa raita, joka nayttaa kauempaa ihan viiksilta (tai lialta). Valitettavasti toisin kuin lian tai viikset, raitaa ei sa pois millaan.

Otsalleni on syntynyt Gorba. Gorba on ehka maksalaiska, epayhtenainen ruskea laikka  (satamaarin pisamia)oikealla otsanlaella. Siina kohtaa, mista monilla miehilla alkaa hiusten pakeneminen ja missa minulla on voimallinen hiuspyorre. Gorba tummuu ja vaalenee selvassa suhteessa siihen, kuinka paljon vietan aikaani auringossa.

Ryppyjen lisaantymista en ole viela huomannut. Eikohan niitakin tassa ilmastossa siunaannu lisaa.