South Luangwan safarireissu oli kokonaisuudessaan oikein hyva, vaikka tie sinne muistuttikin enemman maissipeltoa ennen tasoitusta ja vaikka leopardi ja hyeena jaivat yha odottamaan seuraavaa vierailua. Sen verran sadekauden alkamisesta oli haittaa, etta elaimia ei nahnyt ihan samaan tahtiin kuin sadekauden loppupuolella, mutta toisaalta lintuja bongailtiin kylla sitakin enemman!!! Ihanaa oli se, etta turisteja oli huomattavasti vahemman - vaikkakin South Luangwan vierailijamaarat ovat huomatytavasti pienempia kuin esim. Kruegerissa tai Serengetissa, oli viime visiitilla autoja valilla saman kohteen aaressa turhan monta. Nyt saatiin ajella monesti ihan issekseen.

Vaikuttavinta talla reisulla oli kuitenkin ehka oppaamme Rose. Rose on ensimmainen sambialainen naisopas (muutama ulkkari on kuulema aiemminkin mestoilla ollut) eika ole paassyt tyohonsa ihan helpolla. Alunperin han opiskeli itsensa mekaanikoksi (eipa sekaan ihan tavallinen naisten ammatti nailla leveysasteilla) ja teki mekaaanikon hommia jonkin aikaa Chipatassa. Todellinen mielenkiinto kohdistui  luontoon ja elaimiin, mutta ymparisto ei juurikaan kannustanut Rosea hanen haaaveissaan. Silti han paatti pyrkia kohti niita, muuti South Luangwaan ja tyoskenteli 6 vuotta luksussafaripaikan taloudenhoitajana. Saman aikaisesti han vaivihkaa tahysi korkeammalle ja vahitellen loysi tukijoita haaveilleen (muista naisoppaista lahina...). Opiskeluissa vierahti 3 vuotta, kasittaakseni Rose teki niita osittain taloustoidensa ohessa. Kanunstusta oli kuulema hemmetin heikossa, miesten mielesta oppaan ammatti ei sovi naisille.

Vaan niinpa naytti Rose kaikille epailijoille pitkaa nenaa. Valmistuttuaan han paasi samalle tyonantajalle missa oli taloudenhoitajanakin toiminut ja on menestyksekkaasti opastanut turisteja jo kolmen vuoden ajan. Aika paheeta sanoisin.