Kampala on siita kiva paikka, etta ilman omaa autoa selviaa paljon paremmin kuin Lilongwessa. Liltsussahan ainoa julkisen liikenteen muoto olivat minibussit, mutta ne lkkasivat kulkemasta heti klo 18 jalkeen (eli siis heti kun tuli pimeaa) eika niiden reitteihin kuulunut lainkan poikittaisliikennetta - aina oli siis kierrettava keskustan kautta. Takseja oli kourallinen, mutta sellaisen saamiseksi sulla piti olla jonkun kuskin numero (ei ollut mitaan keskusta eika se muutenkaan ollut kovin jarjestaytynyttta toimintaa). Lisaksi taksilla ajaminen maksoi maltaita, lyhyestakin matkasta vaadittiin vahintaan 10 dollaria, joten sita hupia tuli harrastettua todella harvoin.

Taalla paasee liikkumaan joko minibusseilla (kasittaakseni niita kutsutaan matatuiksi), takseilla tai boda-bodilla (eli mopo-takseilla). En yhtaan tieda, kuinka monella "taksikuskilla" on oikeasti joku lupa harjoittaa ko. ammattia (taalta tosin loytyy myos ihan oikeita taksifirmoja, joilla on kai joku keskunumerokin...), mutta taksin ottaminen helppoa, halpaa ja ainakin toistaiseksi ihan napparaa ja luotettavaa. Hinnat ovat erittain kohtuullisia, joten me ollaan toistaiseksi esim. kayty kaupassa taksilla. Boda-bodatkin on hurjan napparia, halpoja ja niita vasta saakin ihan joka nurkalta, mutta mua kylla hirvitti ekan, pakon saneleman mopokyydin aikana niin, etta en uskalla varmaan uudestaan enaa kokeilla. Niiden kuskit on aika hurjapaisia ja pujottelee liikenteessa ihan miten sattuu. Pahinta on ehka se, etta hame paalla pkkarilla jotuu istumaan ikaan kuin naistensatulassa, jolloin ainakin mun oli todella vaikeaa pitaa tasapainoa. Minibusseihin ei viela olla perehdytty ja tuskin talla taksifrekvenssilla tarviikaan tutustua.

Tasta kaikesta huolimatta odotan jo vahan malttamattomana sita, etta paasen ite ajamaan.