Niinhan siina sitten kavi, etta tyopaivia on talla eraa jaljella virallisesti enaa kolme ennen kuukauden pakkolomaa (paitsi etta mun on kylla ihan pakko menna toihin hoitamaan hommia viela ainakin 6 paivana...). Olisi vaan pitanyt uskoa saantokirjaa eika hyvantahtoisia kollegoita. Olin aluksi ihan raivona, mutta kun sain kuulla, etta Ugandan duunin haastattelutkin lykkaantyvat ainakin toukokuun alkuun, ei pikku breikki enaa haitannutkaan. Meidanhan oli tarkoitus tulla SUomeen toukokuussa appiukon 60-v paiville, nyt loma sitten vain siirtyi aikaisemmaksi. Tosin multa jaanee juhlahumu valiin, mutta syodaan kakkua sit etukateen.

Kaytiin tanaan saattelemassa 2/3 veljista onnistuneen loman jaljilta lentokentalle. Kamuzu International Airportin kansainvalinen atmosfaari huumasi mut siina maarin, etta kotiin tultuamme aloin intensiivisesti etsia sopivia lentoja. Etiopialaisella olis ollut halvimmat ja paperilla todella hyvat, mutta veljien laukkuepisodin jalkeen ko. firma ei enaa kauheasti kiinnostanut. Niinpa pastaan hengailemaan huhtikuun loppupuolella Jomo Kenyattalla taas kerran tunteja. Alkujaan oltiin mietitty, etta ostettaiisiin Tirpalle oma paikka, mutta lysti olis maksanut yhtaan liiotettelematta 10* hinnan sylipaikkaan nahden (eli tonnin. Siis tonnin tollasesta alle 8 kg tyypista. No way), joten mies totesi vaikka pitelevansa tyttoa koko matkan ja ottavansa sitten rahan kateisena...