Kaak - jouduin palaamaan perjantai-iltana viela toimistolle tekemaan kaikkia tekemattomia toita... Tyoteho on heikohko, joten kai voisin menna kotiinkin.

Luin paria tyon kannalta oleellista asiakirjaa ja jain taas miettimaan kehitysta. Autokauppiaalla (=ikaiseni kanadalainen jannu) oli monenlaisia ajatuksia tanaan kehityksesta. Malawissa viettamansa kahden vuoden aikana hanen kaistyksensa kehitysyhteistyon oikeutuksesta, menetelmista ja hyodyllisyydesta olivat muuttuneet varsin voimakkaasti. Ei han teilannut sita taysin, mutta mietti aaneen tyon mielekkyytta.

Itse yritin idealistina puolustella ainakin omaa tyotani koulutuksen ja opettajien parissa. Tanaan lukemani dokkarit vahvistavat ajatustani. Perustelin ajatuksiani silla, etta peruskoulun (taalla luokat 1-8) opettajan tyo on jossain maarin idealistista. Olosuhteet Malawin kouluissa ovat kurjat ja palkka on aivan onneton. Siita huolimatta opettajankoulutukseen hakeutuu tasaisesti joka vuosi opiskelijoita ja opettajat jaksavat yrittaa kouluttautua ja kehittaa itseaan. Eiko sen suuntauksen voimistamista voi myos kutsua kehitykseksi? 

Ehka minunkin nakemykseni tyon turhuudesta/kannattamattomuudesta olisi toinen, jos asuisin lahempana maalaisia ja yrittasin osallistua kylayhteisojen kehittamiseen. Opettajien/opetusalan kanssa tyoskentely on siita kiitollista, etta muitakin idealisteja loytyy. Yhteinen nakemys asioiden toivotusta suunnasta tuo toivoa asiantilan kohenemisesta.