Chattasin viikonloppuna serkkuni kanssa ja tulin sanoneeksi, etta muuten menee hyvin, mutta omaa aikaa ei ole lainkaan. Keskustelun jalkeen jain miettimaan, etta taisin puhua osittain palturia. Ma laskisin talla hetkella omaksi ajaksi sellaisen ajan, jolloin en ole sidottu Tirppaan ja jolloin saan itse valita, mita teen ja missa jarjestyksessa ja jos ihan tarkkoja ollaan, mahan saan viettaa sellaista aikaa ihan rauhassa joka arkipaiva. Tai siita rauhasta niin tieda, mutta you got the point!?

Aluksi toihin palattuani mua ahdisti, etta ensin oli toissa kiire ja kadet taynna toita ja sit tulin kotiin ja sit oli kadet taynna Tirppaa ja koskaan ei saanut vaan olla. Sitten kun tajusin, etta toissa voi ehka ottaa sen 5 min ja kayda kollegan huoneessa juoruamassa ja virkistymassa ja ehka jos todella on tarve, joskus viikonloppuna pistaytya pikaisesti vaikka hieronnassa, se muun oman ajan tarve jotenkin asettui oikeaan mittasuhteeseen. Just nyt on sellainen olo, etta ajankaytollisesti taa on ihan hyva nain.

Mun on ihan pakko todeta, etta taa toissakayminen, vaikka vauva on pieni sopii mulle. Ehdin olla Tirpan kanssa aamulla, paivalla ja illalla (ja tietyt viela kaikki yot..) ja ihan oikeasti uskon (ainakin haluan uskoa), etta oon itse paremmalla tuulella, jaksan keskittya siihen enemman ja olla paremmin lasna, kun en ole kotona 24/7. Jos lisaa lapsia viela tulee ja yha ollaan ulkomailla, voisin ihan hyvin kuvitella palaavani toihin uudestaakin aika nopsaan. Ideaalitilanteessa tosin ehka vain puolipaivaisesti, niin en ehtis stressata toista niin paljoa ja muut ei kuvittelis mun olevan ihan sataprosenttisesti lasna :)