Parin vuoden aikana jatkuviin tutuntuttujen tai kollegoiden sukulaisten kuolinilmoituksiin on jo ehtinyt tottua. Uutisen kohdalla sitä aina miettii, että onpa kurjaa, mutta sen kummemmin niihin ei enää oikeastaan reagoi. Kuuluvat ikävällä tavalla arkeen.

Tänään sain puhelinsoiton, että eräs yhteistyökumppanini oli kuollut eilen. Hautajaiset järjestetään huomenna Kasungussa. Tiesin, että Lincoln oli sairastellut, mutat en ymmärtänyt sen olevan niin vakavaa. Jotenkin olin  myös tuudittautunut siihen fiilikseen, että vain kylissä kuollaan nuorena. Nyt on vähän hämmästynyt olo. Että noin se tauti voi viedä kenet vain tutunkin. Ei kyllä pitäisi olla yllätys...