Se on kurjaa, kun illalla menee nukkumana hyvavointisena ja heraa yolla paansarkyyn. Ja sekin on kurjaa, kun heraa aamulla, eika se paansarky ole vielakaan lahtenyt pois. Viela kurjempaa on se, etta heti ensimmaisena tajuaa unohtaneensa jotain aika tahdellista - kuten vaikkapa hakea lisaa sahkokreditteja.

Se vasta paskaa sitten onkin, etta on kuvitellut kykenevansa tekemaan poislahtevan kollegan tyot omiensa lisaksi ihan keposesti ja jo kolmantena paivana huomaa, etta tassa taisi tulla haukattua vahan liian iso kakku. Ja sitten se vasta kurjaksi menee, kun toinen kollega tulee sisaan huoneeseen ja toteaa mun nayttavan aivan hirvealta tanaan.

Voi miksi, miksi on vasta lounastunti?