oli taman paivan saldo hautajaisissa oleville meidan osaston tyontekijoille...

Valiaikaisen esinaiseni sukulaispoika oli kuollut lauantaina. Poika oli juuri valmistunut secondar schoolista yhtena luokkansa parhaista ja oli kuulema tyrkylla yliopistoon. Valmistuva luokka oli vaatinut koululta, ettei todistustenjakoa suoritettaisi tylsasti ja tavalliseen tapan Lilongwessa, vaan sita varten piti matkustaa Salimaan (=rannalle), koska oppilaat halusivat juhlistaa valmistumistaan oikein erityisesti. Koulu oli ajatusta vastaan, mutta taipui sitten painostuksesta ja jarkkasi bussin viemaan nuorison rannalle. Mukaan lahti yksi opettaja - reksi kieltayti reissusta, kun oli kovasti sita vastaan.

Rannalla todistukset oltiin jaettu ja sitten oli vapaa-ajan vuoro. Paikalliset olivat varoittaneet, ettei jarveen pida niin kovalla tuulella menna. Paakaupunkilaiset eivat olleet juurikaan kuunnelleet maalaisia vaan pujahtaneet jarveen varoituksista huolimatta. Ensimmainen iso aalto oli huuhtonut kollegani sukulaisen mukanaa. Koska kukaan koululaisporukasta ei itse asiassa osannut uida, halyytettiin paikalle kalastajia sukeltamaan poikaa pohjasta. Ensimmainen kysymys oli ollut kuinka pitkaan poika oli ollut veden alla. Toinen oli paljonko keikasta maksetaan... Neuvotteluiden ollessa viela kaynnissa seuraava suuri aalto oli huuhtonut ruumiin rannalle. Kaipa kalastajat olivat laskeneet, ettei poika olisi enaa kuitenkaan elossa, joten oman elaman vaarantamisesta turhaa haluttiin jotain korvausta...

Kyllahan vastaavaa sattuu Suomessakin. Talla se jotenkin tuntuu viela suuremmalta menetykselta, kun niin harva selvittaa edes peruskoulua tyydyttavasti lapi, saati sitten secondarya. Siihen, etta jengi putoaa AIDSiin tai liikenneonnettomuuksiin, on jo turtunut, mutta naa tapaturmat tuntuu niin turhilta.