Perilla ollaan. Matka sujui hyvin, mutta tasta lahtien harkitsen kylla vakavasti Air Zimbabwen suoran Lontoon lennon kayttamista. Koneen vaihdot ja niihin liittyvat odottelut ovat rasittavia!

Lahteminen tuntui talla kerta aika vaikealta. Mita pidempaan vietin laatuaikaa Suomessa, sita vahemman halusin tulla takaisin. Lilongwe alkoi tuntua viela pienemmalta ja paljon ankeammalta kuin se onkaan. Asiaa ei parantanut kollegan lahettama viesti (kotiloman jalkeen...), jossa inhorealistisesti kuvattiin elamaa sadekauden keskella. Jouduin motivoimaan itseani moneen kertaan. Itsehan olen tanne, joskaan en kirjaimellisesti ehka Malawiin, hinkunut. Mikaan pakkohan ei olisi ollut ikina lahtea.  

Mutta kun sita nyt kuitenkin tuli lahdettya ja palattuakin, niin parempi kai ottaa positiivinen asenne olemiseen, jotta sopeudun tahan todellisuuteen paremmin. Eika se paluu tutnunut enaa yhtan niin kamalalta sen jalkeen, kun sinne ensimmaiseen koneeseen oli paassyt istumaan

Positiivista toistaiseksi on ollut talon ja koirien hyva kunto, tyovaen ilahtuneet ilmeet kun auto kurvasi portista sisaan, uuden auton akun loytyminen kivuttomasti (akun elinkaari oli finaalissa pikku seisotuksen jalkeen), taysi tankki vaikka bensaa on loydettavissa aika hankalasti, lammin ilma ja toppavatteista kuoriutuminen ja selkeytynyt toimenkuva toissa.Iloinen asia on tietty myos se, etta MEIDAN kampassa ei ole mitaan massiivisia kosteusvaurioita eika loman aikana ilmennyt vika sahkolaitteissa hajottanutkaan lamminvesivaraajaa - toisin kun mulle yritettiin ilmoittaa.

Negatiivista ovat jarkyttavasti lisaantyneet jattikuopat tiessa, vasymys (kuka kaski valvoa Suomessa joka ilta niin pitkaan?) ja se, etta sisalla on kosteaa ja vuodevaatteetkin ovat nihkeita.Tyontekoa en ole kyennyt viela aloittaman taydella teholla, mutta annettakoon se nyt anteeksi.