Pitäisi tehdä about ihan kaikkea muuta kuin päivittää blogia. Vaan kun ei huvita. Muuttaminen ja sitä varten pakkaaminen on muutenkin v-mäistä hommaa, saati sitten kun jaloissa roikuu yksi kappaletta yliväsyneitä Tirppoja tahi kun kyseessä on paluumuutto Afrikan Renkoon.

Suomessa on ollut niin ihanaa - Tirppa, kesä, sukulaiset ja kaverit, organisaatio, monipuoliset valikoimat kaupassa- että oikeasti lähtö tuntuu tällä kertaa todella vaikealta. Oikein ihmettelen, miksi omasta vapaasta tahdostani halusin jäädä kolmanneksi vuodeksi. Olenkin ylittänyt tolkuttaa itselleni, että paluu on valinta, ei pakko. Vaan ei oikein auta, pahalta se tuntuu silti. Uskoisin, että kunhan olemme taas Malawissa ja arki alkaa rullata (ja kunhan päivät Suomessa lyhenevät), tuntuu Lilongwe ihan hyvältä idealta.

Vähän hirvittää sekin, että reilun viikon päästä istun taas konttorissa stressaamassa. Äitiyslomahan mulla loppui jo 27.7 ja nyt olen kesälomalla. En mä Tirpan puolesta stressaa, siippa on oikein pätevä hoitamaan neitiä, mutta enemmän pelotta etukäteen se hoitamattomien töiden määrä ja stressi, mikä niistä aiheutuu. Lisäksi väsymys on tehnyt musta jokseenkin sekavan, joten sekin pelottaa, miten mä oikein töissä pärjään. Tosin pitää muistaa, että olen menossa Malawiin... Kuten yhden rekan perässä luki osuvasti: "If everything else fails, lower your standards!"