Olin päättänyt antaa laiskuudelle periksi ja nukkua AINAKIN yhdeksään, vaan kuinkas kävikään. Aurinko nousi täsmällisesti klo 06 ja kas, minäkin heräsin. Yritin sitkeästi nukkua ja torkuinkin (jopa unia nähden - mutta jostain syystä näen nyt levottomia unia lähtemisestä tänne ja siitä, kuinka en saa kaikkia asioita valmiiksi ennen lähtöä) aina siihen saakka, kun vähän ennen kahdeksaa ovelle koputettiin. Huonepalvelu siellä huhuili likapyykkiä. Miksi ihmeessä niiden pitää tulla niin hemmetin aikaisin häiritsemään? Se niistä pitkistä unistaa.

Oltiin eilen illalla tuttujen kanssa syömässä "italilaista". Tää oli eka kerta, kun olin illalla missään ulkona. Ruuan jälkeen mentiin vielä yksille yhteen niistä noin kolmesta baarista. Kurvatessamme paikalle todettiin yhteen ääneeen, että jaahas, taitaa olla paikka pullollaan expatteja. Jättimaastureiden määrä oli nimittäin sen verran lupaava. Siksi olikin aika jännä tunne, kun sisään astuessamme huomasimme olevamme täpötäyden paikan ainoat "muzungut". Ja vielä jännemmältä tuntui siksi, että paikalla oli meidän lisäksi pääasiallisesti miehiä. Taisimme saada muutaman katseen osaksemme...

Totesin just, että se on asia mikä täällä häiritsee. Että niin järjettömän selvästi erottuu paikallisista. Ei vain satunnaisesti, jos tekee jotain omituista, vaan ihan joka hetki kuka hyvänsä pystyy toteamaan, että en ole näiltä nurkilta. Boliviassa asuessa saattoi sentään joskus, hetkellisesti tulla sekoitetuksi paikalliseen eurooppalaisperäiseen asukkiin. Täällä niin ei pääse käymään, ei nyt eikä myöhemmin. Toivoisin joskus olevani vähän vähemmän uomiotaherättävän valkoinen. Jos olis edes tummat hiukset...