Kavaisin eilen 250 km:n paassa piipahtamassa opetusministerion erityisopetusstrategian suunnittelussa. Vaikka en jaanytkaan toiseksi paivaksi, sain kuitenkin annettua joitakin ihan varteenotettavia kommentteja, jotka ehka jotenkin saavat sen 6 tunnin ajelun tuntumaan ihan mielekkaalta...

Matkoilla ehtii aina ajatella. Eilen katselin maasturin ikkunasta ulos ja mietin, miten taa ma on voinut paasta tallaiseen tilaan. Strategiatapaamisessa paikalla olleet malawilaisetkin sanoivat, etta ei naita maita voi oikein verrata. Vaikka Sambiakin on HDIlla mitattuna aika maailma hantapaassa, Malawista kasin se kuitenkin vaikuttaa (vahn katsantokannasta riippuen) huippukehittyneelta. Tai ainakin jotenkin silta, etta jonkun sortin edistysta on taphtumassa. Enka nyt siis puhu modernisaatiosta.

Ongelmat ovat niin monitahoisia, ettei yhden alueen kehittaminen paljoa jeesaa. Mita sitten, jos koulut ovat huipputasoa? Jos elinkeino perustuu aina vaan maanviljelyyn ja lapsia syntyy tata tahtia, tarvitaan tyovoimaa kotona ja pelloilla silti samaan malliin. Ja jos ruokavalio perustuu yha vain maissiin (joka sadot ovat niin kovin vaihtelevia- myos ilmastonmuutoksen vuoksi), ei aliravitsemusta saada helposti kuriin. Aliravitsemus ja olikos se nyt jodin puute taas vaikuttavat oppimistuloksiin, joten mita hyotya on hienoista luokkahuoneista ja hyvista opettajista, jos luokka on taynna lapsia, joiden suorituskyky on alentunut. Ja niin edelleen ja niin edelleen. 

Panee kylla miettimaan, mihinka tama maa on menossa!